Tänään olin muutaman tunnin aitiopaikalla, teltalla vaalityössä.
Paikka oli Vaasan aukio "piritori"..paikalla monta lempinimeä.Katu sykkii omaa tahtiaan.
Iltapäivällä sai kohdata vanhuksia,jotka asuivat itsenäisesti omissa kodeissaan.Yksi taivaan suosiossa elävä 95 vuotias rouva kertoi tarinaa elämästään,sanoi kasvattaneensa neljä lasta,"kuria pitää olla,vitsaakaan ei saisi säästää",hän neuvoi.Tuo pieni hymyilevä nöyrä vanhus ,kunniakansalainen...sanoi "Leivon viellä itse ruisleivän ,vanhalla ruisjuuri taikinalla".Halauksin erosimme.ja kaipaus jäi "sielunsisarille".."Tavataan taivaassa".Niin onnellinen vanhus jatkoi matkaansa,samalla tuntien pientä pelkoa ympäristön levottomuuden vuoksi.
Iltaa kohden kadulla alkoi näkymään yhä enemmän juovuksissa olevia nuoria,ja vanhempia ihmisiä.Lämminhenkisiä keskusteluja syntyi vähän huojuvien ihmisten kanssa.Jokaisella oli oma tarinansa.
Hengen jano oli niin monella,katseesta näkyi rukous"voi auta mua"..sielunhoitajia tarvitaan..työkenttää riittää!
Ja nuoria..melkein lapsia tulee pyytämään ilmapallon ihan hullutuksen vuoksi.Siinä silmieni edessä,kielloista huolimatta poika alkoi hengittämään pallosta heliumia ja alkoi hymysuin kimittämään!Voi huokaus tätä menoa!
Pimeys laskeutui torin ylle,katu elää omaa elämäänsä.Tämä paikka on monelle olohuone,koko elämän näyttämö.
Vierailu Vaasan aukion sykkeessä näytti kasvonsa,siellä on vanhoja tervaskantoja,nuoria onnellisia perheitä,yhteiskunnan ulkopuolelle joutuneita...Paikalla aavistus romantiikkaa..olen syntynyt Kalliossa.
Valoa meille pienille ihmisille,emme jaksa tässä pimeydessä.
Lähimmäisen rakkaudesta lähtee valo voittamaan.
Kommentit